Sepän pirtin historiaa: osa 6
Herttualassa ei pahemmin esiintynyt eripuraa ”kapina” ajasta. Isännät ja kylän väki tulivat hyvin toimeen keskenään. Torpparilaki vuodelta 1918 antoi torppareille ja mäkitupalaisille mahdollisuuden lunastaa vuokra-alueensa. Useampi Herttualainen käytti oikeuttaan ja niin myös Matilda Ahlfors lunasti Sepän tilan itselleen 1921 Jalmari ja Ida Keskiseltä.
Sisällissodan seurauksena kuolleen Kallen ja seuraavana vuonna keuhkotautiin kuolleen vaimonsa Vilhelmiinan pieni torppa oli huutokaupattu 1919 ja pari nuoremmista lapsista asui Sepällä muutaman vuoden ennen maailmalle lähtöään. Sopu on tilaa tehnyt pirtin ja keittiön mökissä.
Väinön ja Amandan lapsiluku jatkoi kasvua: Hilkka Kaarina 1921, Meeri Kyllikki 1922 ja Toini Annikki 1924. Matilda Kustaava kuoli 70-vuotiaana 1923, eli toiseen suuntaankin oli tapahtumia.
Väinö lunasti perikunnalta Sepän itselleen 1924.
Aseiden valmistaminen ei enää kannattanut, sodat olivat tuoneet maaseudullekkin teollisesti valmistettuja ampumavälineitä. Korjauksia ja kaliberien isontamisia tehtiin, myös sotilasaseista saattoi porata pienikaliberisia haulikoita. Normaali sepäntöitäkin riitti. Muutamia ”tilauskirjoja” on tallella ja kyllä niistä näkee, että töitä on riittänyt.
Mutta polkupyörät yleistyivät, uusien myynti ja erilaiset korjaukset työllistivät luonnollisesti kesäaikaan. Hämeenkyrön sanomissa oli useita ilmoituksia Ahlforsin polkupyörä- ja aseverstaasta.
1920-luvulla Väinöllä oli apulaisena Vihtori veljensä vanhin poika Yrjö. Hän teki lekarin työt ja kaikenlaiset korjaushommat. Ikävä kyllä Yrjö kuoli 1930 ja kului muutama vuosi, ennenkuin Ilmari poika aloitteli virallisen sepän työn. Tietysti pienestä pitäen oli oltu ahkerasti, mitä koululta jäi aikaa, katselemassa pajassa ja verstaalla isän ja serkun työskentelyä.
Metsästys oli isossa osassa ja syksyisin riitti riistaruokaa. Nahkat olivat myös arvossaan ja useampi kettu ja muukin turkisriista sai luovuttaa turkkinsa ammuttuna tai raudoilla pyydettynä. Kalastaminen oli sulan veden aikaan myös varma särpimen lisä. Omassa pikku navetassa oli myös lehmä ja kesäisin pidettiin lammas tai sika kasvamassa.
1930 luvulla oli taas kaksi seppää työssä. Ilmari teki isänsä kanssa monipuolista työtä ja siskot auttelivat kotitöissä ja välillä kävivät taloissakin pikkutienestiä tekemässä. Koulua kaikki lapset kävivät ahkerasti ja olivat hyväoppisia.
1933 syntyi vielä Veikko Olavi. Hyvin mahduttiin vieläkin saman katon alle ja leipää riitti.
1939 loppukesästä Ilmari lähti armeijan harmaisiin ja parin kuukauden pikakurssituksen jälkeen rajalle sotaan valmistautuvan Suomen puolustajaksi. Haavoittui talvisodan viimemetreillä ja sitten alkoi välirauha, joutui jatkosotaan, sieltä rauhan tullen kotiutui Sepälle. Viidessä vuodessa oli paljon muuttunut, vanhimmat siskot parikymppisiä ja Veikkokin oli jo iso poika.
