Mittavehkeitä tarkempiin hommiin

”Tuumastukki” ja silmä, varmaankin aikoinaan tärkeimmät mittalaitteet, mitä seppä normaalisti käytti.

Joskus kuitenkin vaadittiin tarkempaa sopivuutta, ennen ei ollut käytössä mikrometrejä, eikä edes työntömittaa. Paljonko joku oli numeroina, ei ollut merkitystä, jos täytyi tehdä samanlainen tai siihen sopiva osa. Silloin otettiin käyttöön mitansiirtolaitteet, eli tulkit. Kuvissa on muutama vaihtoehto niistä. Esimerkiksi reiästä saatiin jalkaharpilla mitta, joka lukittiin ja siirrettiin länkiharpin kärkien väliin. Sillä pystyttiin vertaamaan oliko tappi sopiva, vai täytyikö vielä ottaa vahvuudesta pois, vai menikö ”laihaks”.

Asehommissa näitä tarvittiin paljonkin ja yllättävän tarkasti sopivia vehkeitä tehtiin. Kuvissa olevat ovat tehdasvalmisteisia, mutta vastaavia omavalmisteita on ollut käytössä jo aiemmin.

Kun alettiin takaaladattavien aseiden valmistus, tarvittiin luodinvalinpihtien lisäksi myös hylsyn mittojen mukaan tehty panospesä. Panospesä on nykyaikaisessa aseessakin tärkeä. Vääränlainen pesä saattaa jumittaa hylsyn tai vastaavasti panos ei mene edes piippuun.

Kun valmiita panoksia alkoi olla saatavilla, saatettiin pyssysepälle tuoda panos ja pyynti, että siihen pitäisi saada tarvittavat rautaosat ja tukki ampumista varten. Mikäs siinä, mutta jos olikin versio johon ei oltu vielä panospesäkalvainta tehty, tuli sepälle aika paljon lisää ajankulua. Lisäksi tietysti valupihdit luodille. Kiväärin panoksissa on kaksi kartio-osuutta ja pituudet myös täytyy saada kohdalleen.

Eihän takomalla ja viilaten saada lähellekkään samoja tarkkuuksia kuin nykyaikaisella tuhannesosa millimetrin tarkuudelle tehdyillä kalvaimilla, mutta kyllä niilläkin oma aikakautensa oli. Kuvissa on muutama malli panospesä- ja luotivalinkalvaimesta. Kuinka tällaiset on tehty, ei meikäläisellä ole hajuakaan. Jonkinlaisia aputyökaluja on ollut jo taontavaiheessa pakostikin.