Poraustyökaluja
Yleensä sepäntöissä reiän tekemiseen riitti lyömällä hehkuvaan rautaan reikä meistillä. Asehommissa ja muissakin hienommissa töissä vaadittiin enemmän tarkkuutta.
Kun Malakias aloitteli aseen piipun tekemistä kietomalla lattarautaa puikon ympärille ja hitsaamalla sen ahjossa kiinni ei tapa tuntunut parhaalta. Siinä lopputulos oli soikea, pisaran mallinen ja halkaisijakin vaihteli. Tietysti pyöreä kuula, jonka piippuun sai menemään ja ruudin voimalla pois tulemaan oli jo saavutus.
Varmaan silloin on jo ollut käytössä ja tiedossa avuksi ”rotanhäntä”, monileikkuinen terä, joka ei muistuta nykyaikaista poranterää lainkaan. Se vaatii sopivan alkureiän, eli umpiaineeseen sillä ei päässyt. Mistään normaali lastuamisesta ei voida puhua, ehkä jonkinlainen repiminen olisi lähimpänä. Yksi etu sillä oli puolellaan, se kesti useamman pienen terän johdosta murtumatta epämääräisessä reiässä. Nykyaikaisellakin kaksileikkuisella terällä reiän isontaminen epämääräiseen reikään murtaa herkästi poran uloimmat leikkaavat kärjet.
Umpiaineeseen oli erimallinen terä, nykyaikaisen kierukkaporan esiaste. Leikkaavat särmät melkein samanlaiset, kuin nykyisin, mutta lastu ei poistunut reiästä. Normaalisti ei varmaan poraus-syvyydet olleet paljoakaan, mutta aseen piippu vaati jo enemmän.
Kyllä Ahlforsin verstaallakin apupoika sai jonkinaikaa varvia vääntää, ennenkuin reikä oli läpi asti. Välillä aihiota jouduttiin irrottamaan porauksen suoruuden tarkistamisen takia (se onkin sitten oma taitonsa, museolla käyneille se on kerrottu) ja myös lastut täytyi kopistella pois reiästä. Ei ole tietoa terän kestävyydestä ja kuinka sitä teroitettiin, minkäänlaista hiomakonetta kun ei ollut. Jos kulumaa oli enemmän ei varmaan normaali käsihiomakivi paljoa auttanut. Yksi vaihtoehto on päästö pehmeäksi, viilaus ja uudelleen karkaisu.
Alkuaikaan kaikki terät ja työkalut olivat omatekemiä, mutta 1900-luvun alusta lähtien alkoi olla myynnissä tehdasvalmisteisiakin vehkeitä ja Väinö Ahlfors muisteli haastattelussaan, kuinka ”amerikkalaisilla terillä alko reikää syntyyn”. Eli terä leikkasi hyvin. Niiden terävänä pitäminen oli varmaan vielä hankalampaa kuin vanhoilla. Poranterät olivat lyhyitä ja usein joutui terän ottamaan lastuineen ulos ja varttakin oli pidennetty.
Mutta edelleen alussa mainitulla rotanhännällä viimeisteltiin reikä, saatiin halkaisija samaksi koko matkalle ja jälkikin oli kuulemma parempi ajatellen seuraavaa vaihetta, eli rihlausta. Myös kaliiperi isonnukset, kun vanha rihlattu piippu isonnettiin ja uudelleen rihlattiin, poraus tehtiin samaisella rotanhännällä.
Kuvista selviää minkälaisia vehkeitä terät olivat. Kuvat suurennettuja, oikeat halkaisijat n.7-9 mm.
