Rihloja piippuun
Kiväärin piippuun tehdyt rihlat keksittiin jo 1500-luvun alkupuolella. Ensin ne olivat suoria, sitten huomattiin, että jos ne tehdään nousullisiksi ja luoti saadaan pyörimään ”akselinsa ympäri” ja se lentää vakaammin eli tarkemmin. Aseita käytettiin pääasiassa sotimisessa ja tekeminen oli rihlojen osalta hidasta ja kallista. Ampumaetäisyydet olivat lyhyitä ja luotettiin painavaan jopa yli 20mm halkaisijaltaan oleviin kuuliin. Niiden lentomatka oli lyhyt ja tarkkuudessakin oli toivomisen varaa.
Varmaan vielä 1800-luvun alun aseissa silloisen Suomen alueella oli rihlaamaton piippu ja reilun kokoinen lyijykuula. Samalla kun siirryttiin nallilukkoiseen kivääriin oli valmistusmenetelmiäkin tullut aseseppien tietoon Suomessakin. Siirryttiin kuulasta luotiin. Lentonopeus kasvoi ja sitäkautta myös tarkkuus ja etäisyys lisääntyi.
Malakias Ahlfors oli tehnyt 1870 luvun puolivälissä puuseppämestari Rosendahlin kanssa piipun poraukseen ”varvin” ja samalla myös vankan hirren päälle rihlauspenkin. Poratulle piipulle oli tukeva kiinnityspaikka, johon sopii lähemmäs metrin pituinen aihio. Välissä on tila johon sopii hyvin ”riflasakset” ja sen kiinnityspaikka lattarautaan joka on käännetty kierteelle halutun rihlan-nousun verran. Lattarauta menee metallisen ohjurin läpi penkin toiseen päähän, johon on laitettu pölkyn päälle kettinki. Pölkkyä pyörittämällä saatiin lattaa ja siihen kytketty varsinainen rihlausterä vedettyä liikkeelle.
Rihlausaksi oli halkaistu ja siinä oli kummallakin puolella monileikkuiset rihlanmuotoiset leikkaavat terät. Se mahtui tarkasti piipun läpi ja sen tultua toisesta päästä läpi laitettiin kiila, jolla levitettiin kärki isommaksi. Sen jälkeen terä vedettiin piipusta läpi lattaraudan huolehtiessa kiertymisestä ja ketjun vedosta. Oli saatu kaksi uraa piipun reikään. Kiila otettiin pois ja vedettiin taas läpi piipun aloituspäähän. Kiilassa oli merkit ja jos syvyyttä tarvittiin lisää, laitettiin kiila vähän syvemmälle, toistettiin veto jne. Lyijyluoti vaatii nykyaikaista, kovemmalla materiaalilla päällystettyä vähän syvemmät rihlat ja varmaan muutama veto on tarvinnut suorittaa. Lattaraudan päässä on kolme kiinnityspaikkaa rihlasakselle, sillä tehtiin kolmesta eri kohdasta vedot ja saatiin kuusi rihlaa valmiiksi.
Ahlforsin verstaalla on kaksi eri nousuista lattaa. Toinen on uudemmille luodeille tarkoitettu. Varsinainen rihlausterä kattoi pienen reikäalueen ja niitä täytyi olla useampia.
Vedon jälkeen piippu puhdistettiin lastuista.
Rihlaus ei vielä riittänyt, piippu kaipaa viimeistelyn. Suoritetaan ns. kolvaus. Noin 10cm piipun suusta laitettiin tiukka tappuratuke, piippuun sopiva tanko, johon oli tehty kierteet laitettiin piipun suuhun ja kaadettiin sulaa lyijyä piippuun. Kun se oli jäähtynyt saatiin siitä tarkka kopio piipunreiän muodosta. Tappuratukko pois ja lyijymuottiin tehtyihin uriin laitettiin hiomajauhetta. Muotin päässä olevan tangon avulla pystyttiin lyijymötikkää liikuttamaan reiässä. Tällä hierottiin pituus-suunnassa edestakaisin liikuttamalla piipun rihlauksesta purseet pois ja mahdolliset poikittaisjäljetkin poistuivat. Samalla pinta tuli mahdollisemman kiiltäväksi luodin helposti kuljettavaksi.
Aika hankala on selvittää rihlauksen tekeminen pelkillä sanoilla, muutama kuva ehkä auttaa. Parhaiten asiasta saa selkoa, kun tulee paikalle tutustumaan.
