“Jenkoja” kiinnityksiin
Ruuvihan keksittiin jo tuhansia vuosia sitten, mutta kiinnityksiin sitä alettiin käyttää vasta 1400-luvun lopulla. Ensimmäinen maininta löytyy hakapyssyn lunttulukon kiinnityksestä pyssyn puiseen tukkiin. 1500- luvulla ruuveja alettiin käyttää naulojen rinnalla kiinnityksiin.
Ruuvimeisseli keksittiin vasta 1780 edellisellä vuosikymmenellä aloitetun ruuvien teollisen valmistamisen jälkeen. Sahaamalla tehty ura oli kauan käytössä kantamuotona pienissä ruuveissa. Käytössä oli ruuvilla kiinnitys vain puuhun tai johonkin pehmeään aineeseen. Eli nämä olivat samantyylisiä kuin nykyaikaiset puuruuvit, karkeat kierteet, mutta muoto oli kartio. Jostain vanhoista puusepän tekemistä voi löytää näitä vanhanmallisia.
Ruuvin ja mutterin yhteistyö alkoi myöhemmin, kierteet olivat halkaisijaltaan ja nousultaan keskenään sovitettava. 1841 Joseph Whitworth suunnitteli ruuvikierrejärjestelmän joka hyväksyttiin virallisesti käyttöön 1884 Englannissa. Näitä vuosilukuja on löytynyt Wikipediasta.
Siihen aikaan ei Suomen alueella ruuveja ja muttereita paljoakaan käytetty. Niittaaminen ja hitsaus olivat yleisimmät metallin yhteenlaittamistavat. Malakias valmisti kuitenkin aika kattavan määrän kierretappeja muttereita varten, mutta ruuveihin täytyi kierre tehdä viilaamalla. Kierrepakat tulivat vasta myöhemmin käyttöön, vain vaurailla tehtailla oli niitä käytössä omaan tuotantoonsa. Pitkiä kierteitä ei varmaan viitsinyt viilaamalla tehdä, vaatii aikaa ja taitoa sekin. Puisia ruuveja tehtiin pitkiäkin esim. puristimiin erikoistyökaluilla, metalli vaatii enemmän kestävyyttä vehkeiltä.
Kierretappiaihio taottiin lievästi kartioksi ja sitten viilattiin kierre ja tehtiin pitkittäinen ura johon muokattiin leikkuusärmä. Vielä karkaisu ja tappi oli käyttövalmiina. Kartiokkuus oli sen vuoksi, että kierteityssyvyyttä muuttamalla saatiin halkaisijaa muutettua ja ruuvi oli tarkempi mutteriin.
Mutterit olivat nelikulmaisia, samoin kuin pultin kanta. Pieniä kierteitä vähemmän tehtiin ja käytettiin normaali sepän hommissa, mutta aseissa ja jossain hienommissa laitteissa niitä oli.
Osa kierretapeista on leikkuu-urattomia. Olisikohan niiden päälle taottu mutteriaihio ja tappi pyöräytetty pois reiästä? Tekijöitä ei enää ole, niin vastausta ei löydy. Jos jollain muulla löytyisi tietoa, niin mielihyvin otan vastaan. Jonkinlaisia kierrepakkojakin, eli sorkaksi sanottuja saatettiin myös valmistaa ruuvin teolle, ainakin suositumman kokoisille.
Kuvissa on kierteityssarja, jossa on Korpivaara & Halla leimattuna kannen sisäpuolelle. Firma perustettiin 1917 ja se toi maahan autoja ja korjaamotyökaluja. Sellaiseen on Väinö uhrannut varmaan ison rahan, mutta kierteiden teossa aikasäästökin oli iso. Yksittäisiä tehdastekoisia tappeja ja pakkoja löytyy, mutta niiden ostopaikasta ei ole tietoa. Saatavuutta on varmaan ollut vasta 1900 luvulla.
